Arvot

Asokan toiminnan lähtökohtana on eettisyys. Emme siirrä vastuuta kuluttajille, vaan toimimme itse eettisesti ja toivomme asiakkaiden arvostavan sitä.

Kotieläintuotanto aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä miljardeille eläimille. Asokassa ei ole myynnissä mitään eläinperäisiä tuotteita, emmekä myy kotieläintuottajaosuuskuntien tuotteita.

Kotieläintuotantolla on merkittävä rooli ympäristön saastuttaja. Suomen kasvihuonepäästöistä 14% tulee kotieläintuotannosta. Se on suurempi kuin yksityisautoilun osuus (10%). Maatalous on myös merkittävä Itämeren saastuttaja, ja sen päästöistä suurin osa tulee kotieläintuotannosta. Puhtaasti kasviperäiset tuotteet ovat lihaa ekologisempi valinta.

Arvostamme suomalaisia tuoteita ja olemme viljelijöiden ja teollisuuden kanssa kehittämässä uusia suomalaisia tuotteita, mutta emme boikotoi tuotteita lähtömaan perusteella. Kaikkea ei ole järkevää kasvattaa Suomessa ja myös köyhät viljelijät tarvitsevat tuloja. Meiltä löytyy myös Reilun kaupan tuotteita.

Epäterveellisyys tulee helposti pienissä erissä niin, ettei kokonaisuus usein hahmotu. Meillä ei ole myynnissä alkoholia tai tupakkaa eivätkä tuotteemme sisällä eläinrasvaa, kolesterolia tai laktoosia. Vähennät monia epäterveellisiä asioita ruokavaliossasi ostamalla jokapäiväiset elintarvikkeesi Asokasta. Meiltä löytyy myös gluteenittomia tuotteita.

Asokan myymälässä on käytetty alusta asti tuulisähköä.



Liikkeen aukioloajat:

ma-ti 13-19
Muuten sopimuksen mukaan

+358 50 358 9133

Torkkelinkatu 3 c
00500 Helsinki

info@asoka.fi

Katso sijainti kartalta

Asoka Up with Kallio
-verkostossa